27.11.2020 Julkisen taiteen kimppakävelyt Kartsissa – Tunnelmia syksyn taidekierroksilta
Kuluneen syksyn iloinen hitti oli kaikille avoimet ja opastetut Taidekierrokset Karakalliossa -rundit. Syys–marraskuussa ehdittiin ulkoilla neljän taidekierroksen verran tutustuen Karakallion julkisiin taideteoksiin katutaidetuottaja Rosa Hultmanin opastuksella. Eikä epäilystäkään – omaan lähiympäristöön tehty taide todella vetää puoleensa.
Taidekierrokset Karakalliossa tekee paluun myös kevätkauden ohjelmistoon. Jo nyt voit ennakkoilmoittautua kevään kierroksille tästä! Tapahtuman aikataulut ja tarkemmat tiedot täsmentyvät myöhemmin.
Tässä tunnelmia syksyn taidekierroksilla nähdystä ja koetusta taiteesta!
Karakalliontien kolme korkeaa ja koreaa
Kolme muraalia Karakalliontiellä, joista kuvataiteilija Teemu Mäenpään maalaama teos on Karakallio Creativen aivan ensimmäinen toteutus taidealueelle. Erityislaatuinen muraali huokuu lämpöä ja hellyyttä, ja siihen on ikuistettu taloon sen ensimmäisinä asukkaina aikoinaan muuttanut pariskunta – he asuvat talossa yhä edelleen.
Missä ja milloin? Karakalliontie 1, 2017
Argentiinalaistaiteilija Pastelin herkullisen värimaailman omaava teos on hakenut inspiraatiota paikallisesta luonnosta. Seinää pitkin kiipeävät kasvit – karhiainen, kuusama ja ratamo – valikoituivat muraaliin suoraan suomalaisesta luontomaisemasta. Soma kukkaloisto hehkuu pimeimpinäkin kuukausina.
Missä ja milloin? Karakalliontie 5, 2018
Puiden katveesta pilkistää hillitty, satumainen maalaus – Yhdysvalloissa elävä taiteilija Amy Sol toteutti seesteisen teoksen vähän piiloisampaan paikkaan metsämaisemaan. Taiteilijaa kiehtoi pohjoisen valoisan ajan kasvukausi ja monipuolisen luonnon rikkaus. Amy Solin kaunis muraali vei muuten ykkössijan HS:n vuodentakaisessa muraaliäänestyksessä!
Missä ja milloin? Karakalliontie 14, 2019
Sääksi väijyy Kalasääksentiellä seuranaan myyttinen Leda
Tuottelias ja talentti Jussi TwoSeven maalasi muraalit kahdelle seinälle Kalasääksentiellä. Vastakkaisuuksilla leikittelevä teoskokonaisuus Pandion Haliaetus | suteailaH noidnaP on visuaalisesti kiinnostava toteutus, joka kääntyy positiivista negatiiviksi talon kahdessa päädyssä. Muraalipari on toteutettu taiteilijan hallitsemalla sapluunatekniikalla.
Missä ja milloin? Kalasääksentie 8, 2019
Italialaisen taiteilija Pixel Panchon robotiikasta ammentava teos peilaa luonnon ja ihmiskunnan vaikeaa suhdetta art nouveaun hengessä. Taiteilijoita jo vuosisatoja inspiroinut muinainen myytti Ledasta ja joutsenesta taipui voimakkain värein näyttäväksi muraaliksi. Sanomaltaan lohduton mutta herättelevä teos kantaa nimeä Winter is coming. Time to migrate again.
Missä ja milloin? Kalasääksentie 10, 2019
Komeita kuvioita Kotkatiellä
Sisilialaisen Gummy Guen abstraktit kuviot kohosivat Kartsiin ihan äskettäin alkusyksyllä. Ensimmäisellä taidekierroksella Kotkatien muraali oli vasta tekeillä, joten tietysti uteliaina tirkistelemään taiteilijaveljesten työmaalle.
Ja pian olikin jo valmista! From / To -nimeä kantava teos on taidealueen tuorein muraalitoteutus. Teoksessa karttakuvituksesta tutut viivat ja symbolit risteävät rytmikkäästi viitaten pääkaupunkiseudun hektiseen elinvoimaan. Maalauksen värit ja muodot näkyvät myös julkisessa liikenteessä – HSL:n bussi 213 kuljettaa muraalista tuttuja kuvioita kyljissään ees taas Helsingistä Espooseen.
Missä ja milloin? Kotkatie 6, 2020
Taidealueen teossarjat
Näyttävien muraalien rinnalla myös erityyppiset teossarjat värittävät Karakallion katukuvaa ja ympäröivää luontoa. Teossarjojen pienet taideteokset on suunniteltu sattumalta löydettäviksi omien kulkureittien varrella – silmät siis auki Kartsissa kulkiessa!
Isaac Cordalin kriittinen installaatiosarja
Espanjalaisen kuvanveistäjä Isaac Cordalin installaatiosarjan miniatyyriveistoksia voi bongata niin rakennusten julkisivuista kuin myös piilottelemassa metsämaisemassa. Tapojensa mukaan taiteilija ottaa teoksillaan kantaa ihmisen itsekkäisiin taipumuksiin. Miniatyyrihahmoja patsastelee Karakalliossa yhteensä 20 erilaista.
Missä ja milloin? Karakallion taidealue, 2018
Kuvat: Kara-Kamerat/ Lassi Ritamäki & Ursula Kuula
Paintings in Place -teossarja vie kesään 2019
Espanjalaisen Juan Rivasin toteuttama Paintings in Place -teossarja toistaa kiehtovalla tavalla taiteilijan silmien eteen avautuvia maisemia. Jos et enää muista, niin tältä näytti loppukesä 2019 Karakalliossa! Ympäri taidealuetta toteutetut maalaukset yllättävät erikoisilla teospinnoilla ja yksityiskohtaisella maalausjäljellä. Sarja koostuu yhteensä 14 teoksesta.
Missä ja milloin? Karakallion taidealue, 2019
Kuvat: Kara-Kamerat/ Lassi Ritamäki
Hurmaavaa sanataidetta
Värikkäässä Sanateoksessa lahjakkaat sanataiteilijat – kirjailijat, runoilijat ja räppärit – ovat vapaaseen tyyliin kynäilleet omannäköiset tekstinsä bongattavaksi ympäri Karakallion katukuvaa. Laajassa teossarjassa valaisinpylväisiin kiinnitetyt sanataideteokset kutsuvat pysähtymään hetkeksi arjen ja kiireen keskellä. Tolppa toisensa perään hienoja tekstejä, runoja ja riimejä, joiden äärellä voi hetken hengähtää ja tyhjentää mielen sanoihin syventyen. Tarjolla yhteensä 21 lukuelämystä.
Missä ja milloin? Karakallion taidealue, 2020
Kuvat: Kara-Kamerat/ Lassi Ritamäki