07.11.2023 Äänitaidetta Karakalliossa – Haastattelussa “Kuunteluasentoja”-teoksen taiteilija Emma Fält
Karakallioon on valmistunut taidealueen ensimmäinen ääniteos, Emma Fältin toteuttama Kuunteluasentoja. Karakallio Creative haastatteli Emmaa teoksen julkaisun kynnyksellä.
Moi Emma! Meitä kiinnostaa kuulla sinusta sekä uudesta teoksestasi. Mikä on taustasi taiteilijana?
”Olen seilannut ja haparoinut, liikkunut tekemisen tavasta toiseen ja kokeillut. Kun katson taaksepäin näen valittuja suuntia, sattumuksia ja epäonnistumisia, mutta ennen kaikkea näen uteliaisuutta, työteliäisyyttä ja rakkautta lajiin. Koen, että taiteilijuus on maailma, johon olen osin kasvanut ja myös itsepäisyydellä ja isolla työmäärällä päätynyt. Muutama asia on kulkenut mukanani kaikessa mitä teen: ääni, jälki ja vuorovaikutus.
Aloitin opintoni aikoinaan vaatetussuunnittelun parissa ja siitä maailmasta päädyin visuaalisen taiteen ja äänitaiteen opintoihin sekä tähän, missä nyt olen. Monialaisesta tekemisestä olen löytänyt kotini. Tekeminen eri konteksteissa ja jakaminen erilaisten ryhmien kanssa on se, mikä on opettanut eniten.
Taiteen tekeminen on tila, jossa on voinut harjoitella ja kuvitella vapautta, vaikka toisaalta taidemaailma on myös paikoitellen kahlitseva ja institutionaalinen. Olen löytänyt sellaiseen paikkaan, jossa voin tällä hetkellä työskennellä riittävän vapaasti niin, että saan kehittyä, kokeilla ja erehtyä. Tieni ei ole ollut johdonmukainen, vaan sattumanvarainen – vain hetkittäin ennalta määrättyä suunnitelmallisuutta, enimmäkseen kokeilua ja aaltoilua. On hauskaa ajatella, että en yhtään tiedä, mitä vielä keksin tekijänä, kun juurihan olen vasta aloittanut.
Minulla on ollut onni tutustua ajattelijoihin, jotka ovat haastaneet minua tutkimaan maailmaa uusista kulmista. Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen työskennellyt siskoni Anna Fältin, Thinking through drawingin Angela Brewn sekä mediataiteilija Roberto Fuscon ja esitystaiteilija Anna Maria Väisäsen kanssa. Viimeisin laajempi projekti RINK on parhaillaan esillä Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa. Siinä työryhmässä on ollut Iida Valkonen, Andrea Mancianti ja Kim Saarinen.”
Millaista taidetta olet urasi aikana tehnyt?
”Piirroksia, installaatioita, osallistavia ja esitystaiteen teoksia sekä ääntä. Mediat ja esitystavat vaihtelevat, mutta kaikessa on keskeisenä ollut vuorovaikutuksen ja kohtaamisen tilanteiden ja tilojen luominen.”
Kerro jotain viimeaikaisesta taiteellisesta työskentelystäsi.
”Viimeisten vuosien ajan olen työskennellyt piirtämisen äänen ja dialogisuuden parissa. Teokset ovat ottaneet monia eri muotoja ja niiden keskiössä on ollut se, että tunnustelen kohti sellaista, joka on minulle tuntematonta. Yritän napata mukaan tuttuja työvälineitä ja tekemisen tapoja, mutta myös kurkistaa ja uppoutua uuteen.
Viimeisimmissä teoksissa on tuntunut tärkeältä palata omassa työssäni keskeiseen, toisen kohtaamiseen ja kykyyn kuvitella. Sen sijaan, että esittelen muille omaa luomustani, olen kiinnostunut prosesseista, joissa voin innostaa ja kutsua muita ajattelemaan ja jakamaan. Se että kokija pysähtyy ja ajattelee, on jo itsessään pieni onnistuminen. Esimerkiksi nyt jo neljä vuotta kehittynyt Shared Futures -projekti, joka lähti liikkeelle pienestä teosideasta ja ajatusleikistä, on paisunut projektiksi, joka saa yhä uusia muotoja. Teos on yhteistyö tanssija-koreografi Anna Maria Väisäsen ja Roberto Fuscon kanssa.
Koen että opetan itseäni katsomaan sinne, mitä en tiedä ja toimimaan siten, että tekeminen opettaa ja kertoo mitä on tapahtumassa. Taide on minulle ennen kaikkea kuuntelun, kohtaamisen ja muutoksen tutkimisen paikka.”
Millaisen äänimaiseman kuuntelija kohtaa Kuunteluasentoja-teoksessa?
”Kuuntelija kohtaa pohdiskelevan äänimaiseman. Teoksessa keskeinen on kertoja, joka liikkuu itselleen vieraalla asuinalueella ja pohtii kuuntelemisen, paikan ja oman olemisen kysymyksiä. Äänimaisema on toteutettu piirtäen, kävellen ja Karakalliota tunnustellen. Suurin osa äänistä on taltioitu juuri Karakalliossa. Mukana on myös työhuoneella äänitettyä ja eri puolilla maailmaa keräämääni materiaalia. Esimerkiksi ostarin pohdinta vei minut kymmenen vuotta sitten äänittämääni kohtaukseen Intian Tamil Nadussa, jossa paikalliset tutut leikkivät katukaupustelijoita ja yrittivät imitoida heidän tapaansa tulla kuulluksi. Mukana on myös ääniä eurooppalaisista kauppahalleista ja ostareilta. Metsää on äänitetty eri vuodenaikoina muun muassa Intian Kodaikanalissa ja Pohjoismaissa.
Kuulijan lähelle tuleva piirtämisen ja kirjoittamisen ääni on yksi tapa esittää kertojan kehollista kokemusta. Välillä piirtäjä matkii sitä, mitä kuulee tai tuntee ympärillään ja välillä taas ottaa siihen kontaktia.”
Millainen prosessi tällaisen ääniteoksen tekeminen on?
”Tekeminen on eniten kuuntelemista. Tämän teoksen kohdalla tilan sekä sisäkkäisten ja rinnakkaisten tilojen kuuntelemista. Tässä teoksessa oli myös melko paljon oman äänen kuuntelemista sekä vertauskuvallisesi että konkreettisesti. Olen opissa kuuntelijana. Äänen kanssa työskentely on unelma, josta hiljalleen olen saanut kiinni. Rakastan kenttä-äänityksiä ja innostun siitä, millaisia tiloja ääni synnyttää. Pidän siitä, miten ääni tempaa minut mukaansa yllättäviin paikkoihin ja miten se koskettaa ja lähes vaatii osallistumaan.
Tämän teoksen tekeminen oli pitkälti ajattelua ja ihana pysähtymisen paikka kaiken muun keskellä. Odotin kauan ennen kuin tartuin materiaaliin ja teoksesta tuli tällainen vain koska aika salli sen.”
Miten valitsemasi paikka valikoitui ääniteoksen sijainniksi? Oliko siinä ympäristössä jotain erityistä?
”Teoksen keskiössä on lähiömetsä. En valinnut paikkaa etukäteen, vaan menin alueelle ja tutkin, mitä se minulle ehdottaa. Paikka on mielestäni hieno esimerkki suomalaisesta lähiöstä, jonka metsässä kookas asumus, kerrostalo ikkunoineen, kurkistaa mäntyjen takaa. Siellä uneliaat betoniseinät, tallatut polut ja puut keskustelevat keskenään.
Luin teosta tehdessäni Doreen Masseyn hienon ja valtavan kauniin Samanaikaiset tilat –teoksen, jonka kirjoituksista löysin kodin sille, miten itse olen ajatellut tilaa – huomattavan paljon sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen kautta. Mietin tämän teoksen kohdalla maailman tilaa ja sitä, miten ajattelemme omia henkilökohtaisia rajojamme tai esimerkiksi valtioiden ja alueiden rajoja.
Tuo paikka on erityinen ja siitä tuli vielä erityisempi prosessin aikana. Se on tavallisuudessaan paikka, joka voisi löytyä monesta kaupungista Suomessa. Paikka herättää nostalgiaa, jota on toisaalta ihanaa ja toisaalta kiusallista tuntea. Masseyn teoksessa tämä nostalgian kysymys on eräässä kirjoituksessa läsnä: miten tulisi suhtautua siihen, että toivomme paikkojen pysyvän muuttumattomina? Miten tuota toivetta värittää se, että meidän on vaikea todella muistaa, millaista joku eletty aika elämässämme oli? Joskus pidämme kouristuksenomaisesti kiinni sellaisesta, joka muuttuu joka tapauksessa. Vaikkapa puu tai rakennus, jokin polku tai suhde toiseen ihmiseen.
On eri asia huolehtia siitä, ettemme ihmislajina tieten tahtoen harjoita kaupunkisuunnittelua ja politiikkaa, joka tekee toisten elämästä halutunlaista toisten kustannuksella. Valitettavasti se tuntuu olevan yleinen tapa toimia, jos asiaa katsoo esimerkiksi ympäristön hyvinvoinnin perspektiivistä.
Tämä sai minut taas pohdiskelemaan rajoja. Milloin todella reagoimme siihen, että tuhoisa ja kuluttava elämäntapamme itseasiassa tapahtuu yhtä aikaa sisällämme. Tarkoitan, että se, mitä teemme “itsemme ulkopuolella” ei koskaan ole todella vain sitä. Me syömme, liikumme ja meidän kehomme on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja sisäkkäin muiden kehojen kanssa. Tämä ei ole uusi ajatus, mutta kenties jotakin, jota on juuri tällaisena aikana hyvä palauttaa mieleen.
Tämä teos ei erityisesti julista mitään, mutta kuuntelun ja pohdiskelevan äänen kautta olen pyrkinyt tutkimaan suhteellisen harmittomalta ja rauhaisalta vaikuttavaa ympäristöä tarttuen kysymyksiin, jotka koskettavat useimpia. Teksti on omakohtainen, mutta ei keskity minuun, vaan keneen tahansa kulkijaan maailmassa: Mikä on tämä sisätila ja mitä on sen ulkopuolella? Kuinka teennäinen oikeastaan on tuo jako sisä- ja ulkotilaan, kun ne ovat joka tapauksessa jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja hankalasti määritettävissä? Voisiko tämän ajatuksen pohjalta löytyä pysähtymisen, arvostuksen, empatian ja aktiivisen kuuntelun mahdollisuus sen sijaan, että keskitymme siihen, miltä jokin näyttää? Toivottavasti kuulija saa inspiraation pohtia sitä, miten ja mistä käsin itse kuuntelee ympäristöä – miltä tuntuu olla minä tässä ympäristössä ja millaiset asiat siihen vaikuttavat?
Toivon, että kuulija ottaa paikan kiveltä tai puistonpenkiltä, tai jos jalat vetävät polulle, niin kävelee kuuntelun ajan alueella. Halutessaan kuulija voi myös seurata, mitä kertoja ehdottaa ja kokeilla itse.”
***
Kuunteluasentoja-teos on vakituisesti sijoitettu taidealueelle Suohaukantie 1 kohdalta Karaportille lähtevälle metsäpolulle, jonka lisäksi se on väliaikaisesti kuunneltavissa vaihtuvissa kohteissa Karakalliossa. 33 minuutin pituisen teoksen pääsee kuulemaan QR-koodin kautta älypuhelimella ja kuulokkeilla.