Argentiinalainen huippuluokan taiteilija Pastel maalasi Karakallioon kasviaiheisen muraalin toukokuussa 2018. Kukkaloistoa hehkuva muraali on Karakallio Creative -hankkeen ensimmäinen varsinainen teostoteutus.
Buenos Airesissa asuvan taiteilijan teosten kuvasto on kasvi- ja luontoaiheinen. Pastelille kasvit symboloivat alkuperäämme. Taiteilija muistuttaa, että luonto on yhä osa meitä, vaikka nyky-yhteiskunnassa tämä helposti unohtuu. Teostensa välityksellä hän pyrkii herättämään pohdintaa siitä, millainen ympäristömme on ollut ennen ihmistä.
Pastel perehtyi paikalliseen ympäristöön ennen maalaustyön aloittamista ja valitsi kasvit Suomen luonnosta. Maalauksesta voi ihailla mm. karhiaisia, kuusamaa ja ratamoita. Täyteläinen teos mukautuu Karakallion luonnonläheiseen ympäristöön ja rikastuttaa alueen kaupunkikuvaa.
Kansainvälisesti arvostetun taiteilijan muraaleita on nähtävissä ympäri maailman. Karakalliotie 5:ssä sijaitseva muraali on Pastelin ensimmäinen teos Suomessa. Taiteilijan työn ohella Pastel toimii arkkitehtina.
Karakalliontie 5, Espoo
18.5.2018